21. joulukuuta 2013

Joulukalenteri 2013: luukku 21

Tänään täällä tuoksuu vastapaistettu saaristolaisleipä


Vuosi sitten tuttavani oli tehnyt tätä leipää, jota pääsin maistamaan. Vaikka olen aina hieman epäilevästi suhtautunut tämän tyylisiin limppuhin, niin voi kuulkaa, ei yhteen palaseen maistelut jäänyt :) Tätähän oli oitis itse leivottava, ja hyvin leipä maistui myös kotiväelle.

Leipä on jo sellaisenaan hyvää, mutta mielestäni parhainta se on graavilohen seuranaisena.
Suosittelen lämpimästi (ja ennakkoluulottomasti) kokeilemaan :)

Ja mikä olisi ihanampaa jouluviemistä kuin itse tehty leipä!



Kustavilainen saaristolaislimppu

2–3 leipää

ainekset:
1 l piimää
75 g hiivaa
3 dl siirappia
1 rkl suolaa
3 dl vehnäleseitä
3 dl ruisjauhoja
3 dl kaljamaltaita
1 l vehnäjauhoja

  
Lämmitä piimä suuressa kulhossa kädenlämpöiseksi. Liuota joukkoon hiiva. Sekoita joukkoon suola ja siirappi.

Mittaa kulhoon myös vehnäleseet, ruisjauhot ja kaljamaltaat. Lisää vehnäjauhot ja vaivaa taikinaa. Taikina jää melko löysäksi. Anna nousta noin tunnin ajan.

Vuoraa leivinpaperilla kaksi isoa tai kolme pienempää suorakulman muotoista leipävuokaa. Täytä vuoat puolilleen. Anna nousta noin tunnin ajan, kunnes taikinan tilavuus on tuplaantunut.


Paista 175-asteisessa uunissa noin 1 tunnin ja 20–50 minuutin ajan.

Alkuperäinen ohje täältä.

2 kommenttia:

  1. Ai että miten herkullista. Itsekkin piti leipoa saaristolaisleipää mutta se sitten jäi tekemättä. Ei oikein jaksa enää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä maistuu yhtä hyvälle joulun jälkeenkin leivottuna ;)

      Poista

Kiva kun kävit! Kommenteista olen kiitollinen.