21. marraskuuta 2013

Legokakku


Esikoinen toivoi synttärikakkuksi legokakkua, ja sellaisenhan äiti tottakai koitti tehdä.
Kakusta tulisi siis tehdä neliömallinen. Leivoin suklaakääretortun ohjella kakkupohjan, jonka leikkasin neljään osaan. Kakun kerroksiin laitoin mansikka- ja valkosuklaamousset. 
Koska kakku täytyi hyytyä, eikä minulla ollut sopivaa neliönmallista vuokaa, niin askarteluhenkisenä tyyppinä rakentelin pahvi-tuorekelmu-viritelmän kakun ympärille. Harmi kun ei tullut otettua kuvaa tästä vaiheesta ;) Onneksi täytteet olivat sen verran jämäköitä, niin eivät valuneet "kakkuvuuan" reunoilta ulos.
Päällinen oli sokerimassaa, värivalinnan suoritti synttärisankari itse. En aikaisemmin ollut käsitellyt sokerimassaa. Olisi ehkä pitänyt hieman harjoitella, jotta lopputulos olisi ollut siistimmän näköinen. Onneksi ulkonäkö ei vaikuttanut makuun. 
Kakun päälle vielä laitettiin ne legojen "nystyrät", joiden sisällä oli kakkupohjaa ja päällinen tietenkin tuota sokerimassaa. Muuta koristeita ei sitten tarvinnutkaan, vaikka Esikoiselta tuli kyllä ehdotuksia legopoliiseista rosvoihin. Kokeillaan koristeiden teko sitten ensikerralla!

Juhlatunnelmia lisää täällä.



LEGOKAKKU
kakun mitat noin 15x15x15cm 


Pohja

4 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
3 rkl kaakaojauhetta

2 tl leivinjauhetta

Mansikkamousse

2 dl vispikermaa
200g vaniljatuorejuustoa
200g ranskankermaa
1½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
7 liivatetta
300g masnikoita

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma. Soseuta mansikat. Sekoita tuorejuusto, ranskan kerma, sokerit ja mansikat keskenään. Puristele liivatteista liika vesi pois ja liota liivatteet n.½dl juuri kiehautettua vettä. Anna seoksen jäähtyä hetki ja kaada se ohuena nauhana edellä mainittuun seokseen. Lopuksi sekoita joukkoon kermavaahto.

Tällä ohjeella täytettä tulee reilusti yhteen väliin, tarvittaessa pienennä tai suurenna ohjetta.  Toisaalta ylimääräiset voi täytteet voi laittaa kulhoon ja syödä pois.


Valkosuklaamousse

300g valkosuklaata
4 dl kuohukermaa
3 kananmunaa
3 liivatelehteä

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kuohukerma vaahdoksi. Sulata suklaa mikrossa vähän väliä sekoittaen. Vatkaa munat suklaan joukkoon yksitellen. Purista liivatteista  ylimääräinen vesi pois ja liota liivatteet tilkkaan kiehuvaa vettä. Jäähdytä seosta hetki ja kaada se suklaa-munaseokseen koko ajan sekoittaen. Sekoita joukkoon kermavaahto.

Tästä määrästä tulee myös mukavan reilu täytekerros. 

Moussereseptit löysin täältä.


2 kommenttia:

Kiva kun kävit! Kommenteista olen kiitollinen.